Helsinki Outlet, Amos Rex ja Oodi palkittiin

Helsingin ja Vantaan rajalle Kehä III:n ja valtatie 4 (Lahdentien) risteykseen rakennettava Helsinki Outlet on valittu Vuoden 2018 Paalutustyömaaksi. Pohjasuhteiltaan erittäin vaativan kohteen geosuunnittelusta on vastannut Sipti Infra.

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin tunnustuspalkinto – RIL-Palkinto 2018 – on myönnetty Amos Rexille. Kohteen rakenne- ja geosuunnittelusta on vastannus Sipti Oy. Samassa kilpailussa jaetulle toiselle sijalle sijoittui keskustakirjasto Oodi, jonka geosuunnittelusta vastasi Sipti Infra.

RIL-Palkinto-kilpailu
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL myöntää vuosittain RIL-Palkinnon rakennustyölle, -kohteelle tai -konseptille, joka edustaa parhaiten korkealuokkaista, laadukasta ja innovatiivista suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista. Palkittava työ tai hanke on edistänyt kilpailuaikana parhaiten myönteistä rakennusteknistä ja yhteiskunnallista kehitystä maassamme.  Tunnustuksella palkitaan rakennuskohteita, joiden suunnittelussa ja toteutuksessa on osoitettu erinomaista rakennusalan osaamista joko uutta kehittämällä tai olemassa olevaa tietoa luovasti soveltamalla. Kilpailussa on parina viime vuonna painotettu lisäksi muun muassa digitaalisten ratkaisuiden ja uusien innovaatioiden hyödyntämistä sekä loppukäyttäjien huomioimista.

Helsinki Outlet
Keskustakirjaston havainnekuva. Kuva: ALA Arkkitehdit